EU-alueesta vahva kansainvälinen ilmastovaikuttaja

13.12.2019, klo 10:46

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. EU-komissio on esitellyt kunnianhimoisen ilmasto-ohjelman, jolla tulee olemaan maailmanlaajuisia vaikutuksia päästöjen vähentämiseen.

– Meneillään oleva murros koskettaa kaikkia yhteiskunnan sektoreita ja ilmastotoimia tehdään niin sähkön- ja lämmöntuotannossa, teollisuudessa kuin liikenteessä. Ilmastoloikka vaatii laajaa yhteistyötä eri toimijoiden välillä, hinnoittelumekanismeja ja toisaalta esteiden purkamista. Lisäksi tarvitaan yhteistä sitoutumista ja vapaaehtoisia toimia, sanoo Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä.

– On hienoa ja tärkeää, että uusi komissio lanseeraa kaiken tämän toteuttamiseksi Grean Deal -ohjelman, joka sisältää kymmeniä aloitteita seuraavan kahden vuoden aikana. EU ottaa tällä ilmasto-ohjelmalla vahvan kansainvälisen ilmastovaikuttajan roolin, jota on odotettu.

Keskeisimpiä asioita ovat päästökaupan kehittäminen ja laajentaminen, energiaverotuksen uudistaminen ja energiajärjestelmien välisen yhteistyön mahdollistaminen.

 

Ala kannattaa päästökaupan laajentamista lämmitykseen

Päästökauppa on EU:n tärkein ja tehokkain ohjauskeino päästöjen vähentämiseksi.

– Päästökauppaa tulee vahvistaa ja kannatamme sen laajentamista lämmitykseen. Myös muiden sektoreiden kuten liikenteen sisällyttäminen päästökauppajärjestelmään on hyvä selvittää, sanoo Leskelä.

– Energiaverotuksen osalta tarvitsemme uudistuksen. Nykyinen verojärjestelmä on täysin vanhentunut. Verotus on tuotava osaksi EU:n energia- ja ilmastopolitiikan työkalupakkia ja sen tulee toimia keskeisenä keinona päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden päästövähennyksiin.

– Green Deal on hyvin laaja ohjelma ja toivomme, että sen toteutus onnistuu. EU:n tulee ottaa johtajuutta ilmastopolitiikassa ja tämä on nyt oikea suunta. Torstain ilmastohuippukokoukselta odotamme EU:n sitoutumista 2050 hiilineutraaliustavoitteeseen, Leskelä korostaa.

 

Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Scanstockphoto

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Huolellisuus keittiössä tuo turvallisuutta

Kolmannes kotien tulipaloista syttyy keittiössä. Usein sähkölaite, lähinnä hella tai uuni on palon syttymisessä välillisesti mukana. Suomalaiskodeissa yleinen liesituuletinmalli on myös todettu puhdistamattomana ja huoltamattomana paloriskiksi. Ole huolellinen keittiössä, puhdista säännöllisesti kaikki sähkölaitteesi.

Lue lisää

Sähköautoilun mukavuus näkyy – Sähköllä ajetaan paljon

Kaikki sähköautoa kokeilleet tietävät miten mukavaa sähköautolla ajaminen on. Ei olekaan ihme, että ladattavia hybridiautoja omistavat ajavat enemmistön ajoistaan sähköllä, vaikka ajomatkat eivät nouse yhdellä latauksella kuin muutamaan kymmeneen kilometriin. Myös täyssähköautoilla ajetaan paljon, kun katsotaan vuosittaisia ajokilometrejä autoa kohden.

Lue lisää

EU-alueesta vahva kansainvälinen ilmastovaikuttaja

Ilmastonmuutoksen hillintä vaatii päästövähennyksiä kaikilla sektoreilla. EU-komissio on esitellyt kunnianhimoisen ilmasto-ohjelman, jolla tulee olemaan maailmanlaajuisia vaikutuksia päästöjen vähentämiseen.

Lue lisää